Mä olen sinkku. Sana soljuu nopsasti hampaiden välistä eikä sitä tartte kahta kertaa miettiä. Miksi mä olen sinkku? No koska mä en halunnut olla enää yhtään pidempään suhteessa jossa mulla on koko ajan syyllinen olo. Silti vaikka meidän erosta on jo aikaa, mulla on syyllinen olo ja mä syytän itseäni jostain ihan turhista asioista. Tai sitten mä alan syyttää toista osapuolta IHAN kaikesta vaikkei olis edes syytä. No, meissä molemmissa oli vikaa. Nyt se on ohi. Finito.

Mutta sinkkuus on seurusteluun verrattuna aika syvältä. Sinkkuus on melkein syvemmältä kuin huonossa suhteessa olo. Noeinytsentään. Mulla on melkein koko ajan yksinäinen olo ja kännykkä pyörii kädessä kun ei oo ketään kelle soittaa. Sääli. Boyfrendi ois jepa. Tai edes tapailu, treffailu, sutina, ihan mitä vaan paitsi tätä yksinäisyyden kidutusta! Mä kaipaan halailua, sitä toisen ihmisen lämpöä, hengitystä, ihan vaan sitä että toinen on vieressä eikä tartte olla yksin. Ja sitten sen jälkeen kun on eronnut olo on semmonen "Enkö mä kelpaa kellekään?"  --- itse asiassa itselle kävi aika kusisesti kun kaks idioottia yritti iskeä mua mun eron jälkeen... Onneks en kuunnellut.

Siinä vähän sinkkuuesta.


Mä olin lauantaina Kampissa. Siel oli paaaaljon ohjelmaa :) Ensinnäkin siellä oli sitä Radio Aallon poppoota, Anna Perho ja Kimmo Vehviläinen yms. (Vehviläinen käveli ihan mun edestä jeeeeeeeee!!!) Ja sitten Laura Närhi vähän lauleli kitarasäestyksellä ja Sannilla oli keikka vitoskerroksessa. Se oli upeeta! Odotan todellakin innolla Sannin levyä, sen verran loistava oli live-esitys! Illan kruunasi Monsterit Yliopisto 3D ja H&M:n takki joka hipoo täydellisyyttä :)


Tässä kuulumiset! Tsirp tsirp!